torstai 16. joulukuuta 2010

Flunssa...


Joulukortti kuvat.. huonolla menestyksellä. Tappeluhan siitä tuli!

Sehän kuuluu meidän jouluun ihan vakio varusteena!
Nyt se vaan on tullu etuajassa. Oliverille tuli kuume perjantai lauantai välisenä yönä. Juuri sopivasti juhliin. No pienen miehen juhlat jäi sitten vähän vähemmälle, sai lähteä mummon ja muffin luo siksi aikaa.
Ja kuume vaan jatkui ja jatkui.. Maanantai aamuna käytiin neuvolassa kun paikallinen tk muutti toisiin tiloihin niin ei sinne sitten päässyt, korvatkin oli ihan siistit. Tiistaina alkoi valittaan suutansa ja sitten taas soitto päivystykseen. Ja saatin aika ja korvatulehdus... Pikku miehen eka korvatulehdus. ja kyllä se on koetellu koko perhettä olo on ku zompilla. Ja nyt se flunssa on sitten ottanut minutkin kouriinsa.
Et jos tänä jouluna olisin terve, saa nyt sitten nähdä kuinka käy..

Valmistujais kahvitukset onnistui kivasti. Ainakin omasta mielestä. Ja ihan näytti sankarikin olevan tyytyväinen.
Sankari itse!

Vähän tarjoilusta...
Vähän on nyt nämä joulun valmistelut jääny puolitiehen tämän sairastelun takia. Mutta onneksi on vielä ensiviikko aikaa.. En enää edes muista mitä kaikkkea olin suunnitellu tekeväni. Mutta se mikä jää tekemättä niin saa olla tekemättä =0)

Mukavaa loppuviikkoa
Petra

perjantai 10. joulukuuta 2010

Hiipii hurjaa vauhtia...

...Joulu. IHANAA.
Viiko sitten selvisi että serkkuni Ruotsista vaimokkeensa kanssa tulee jouluksi tänne meille päin. KIVAA. Ei olla nähty ainakaan neljään vuoteen. Niin ja kaksi kappaletta tätejäkin tulee.

Ensinmäinen adventti meni jo ihan hujauksessa. Yhteen viikonloppuun mahtuu kyllä paljon ohjelmaa jos oikein haluaa. Mutta se viikonloppu saisi kyllä olla ainakin neljän päivän pituinen. Saisi projektit suoritettua kerralla loppuun.

Perjantai iltana tosiaan oli ne joulun avajaiset. Me tosin vähän myöhästyttiin oli jo kuorot ehtiny esiintymään. Mutta onneksi nähtiin joulupukki ja Ystäviä. Pikku kuusi otettiin sisälle sen jälkeen kun nukkumatti oli käynyt vierailulla. Tosin koristelaatikon kävin hakemassa jo aikaisemmin ja kyllä pikku apulainen oli kovin  nopeana tutkimassa aarre kätkön sisältöä. Ja kyllä sitä kuusta sitten aamulla ihmeteltiin ja vähän se taisi käsissä pistellä kun ei enään sen jälkeen oo yhtään tarvinnut sitä retuuttaa. Onneksi..

Lauantai aamuna lähdin äidin kanssa perinteisille joulu ostoksille Poriin. Vaikka mulla oli kyllä jo melkein kaikki lahjat jo kasassa niin kummasti sitä ostettavaa löytyi taas.
Kello olikin sitten jo varmaankin viisi iltapaivällä. Illalla äiti vielä tarjosi pikkujoulu illallisen ja sen päätteeksi kuului mahdotonta ryminää pihalta. Tonttu kävi!

Sunnuntai aamuna olikin sitten pipareiden vuoro. Ja niitä valmistui oikein urakalla! Pikku leipuri ei tosin vielä ymmärtäny sitä leipomisen iloa vaan pisteli saamansa taikinan palan parempiin suihin käyhän se niinkin.

Sunnuntaina sain myös UUDEN KEITTIÖN! Aivan mieletöntä!
No ei nyt ihan kokonaan Rakas aviomieheni maalasi välitilan kaakelit valkoisiksi. Ja kyllä se on kuin uusi keittiö. Niin paljon valoisampi, että voi pieni asia tehdä ihmisen onnelliseksi. Ainut negatiivinen asia siinä oli että maali haisi ihan kamalasti joten me lähdettiin Oliverin kanssa mummolaan evakkoon.

Tiistaina meillä olikin sitten Oliverin ensinmäiset joulujuhlat. Juhlijalle vain iski niin kova ramppikuume että istui koko joulujuhlan äidin ja isin sylissä. Kun oli kotiin lähdön aika niin sitten hän päätti vaihtaa hoitotädin syliin =) Kovin tyytyväiseltä kaveri siellä näytti olevan.

Itsenäisyys päivän viikonloppuna lähdettiin Oliverin kummisedän ja avokken luo Turkuun kyläilemään. Ja tietenkin mä kävin Ikeassa. Mitään varsinaista ei ollut hankinta listalla mutta ainahan sieltä jotain kotiin viemistä löytyy..


Suunnittelin niin käyväni Turun "torilla" ihailemassa jouluvalaistusta, mutta kun aina on niin kamala kiire ja sitten ei enään jaksanutkaan. No joku toinen kerta sitten, paremmalla ajalla.

Itsenäisyys päivä meni sitten pikkuleipiä leipoessa ja kaikkea mahdollista touhutessa. Ihan kuin olisi ollut oikein piiiiitkän päivän töissä. Niin ja ehdittiinhän me käydä 2 v synttäreillä. Nyt se sitten alkoi. Oliverilla ainakin oli kivaa pää märkänä se siellä huhtoi.

Eilen illalla meillä on siivottu. Meillä on viikonloppuna Oliverin yhden kummitädin valmistujais kahvitukset. Sain vapaat kädet suunnitella tarjoilut. Ainut toivomus oli että juustokakkua pitäisi olla. On tosi kivaa pitkästä aikaa järjestää juhlia. Palaan sitten niihin juhliin sitten uudelleen.


Kynttilän länpöistä loppuviikkoa kaikille.
Petra