maanantai 14. helmikuuta 2011

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Ystävyyttä Ei voi ostaa, mutta sitä voi rakentaa omalla ajalla.
 Ystävyyttä on pientä ja suurta
ja siitähän löytyy
jutun juurta.




Meillä otettiin vähän varaslähtöä ystävänpäivän viettoon jo eilen illalla.
Oliverin kanssa leivottiin "mutakakkua" ja voi että se oli hyvää.
Oliverin kummit tuli kahville ja vähän lahjottiin kummitätiä, tilkkupeitolla.

Peitto piti alun perin olla joululahja, mutta kun me niin sairasteltiin silloin joulun alla,
että se ei sitten ollenkaan meinannut valmistua. Ja koville se otti nytkin.

Vaikka kuinka ajattelee että otanpa nyt ja surautan sen yht äkkiä kasaan niin kummasti siinä saa kyllä koko päivän menemään. Ja vain pelkästään siinä päättely hommassa. Ja varsinkin kun on tämä pikku apulainen aina mukana. Tekisi niin mieli tehdä itsellekkin sellainen musta valkoisena, mutta kun siihen tosiaan suttaantuu meikälaisellä ainakin kolme päivää niin en oikein tiedä että viitsinkö edes aloittaa kankaiden etsimistä..


Viikonloppuna meillä vieraili pikkuherran loputkin kummit.
Että vilskettä kyllä piisasi. Oliverilla tosin ollut flunssaa.
On se ihmeellistä miten nää pikku ihmiset silti jaksaa touhuta kaiken laista vaikka on vähän veto poissa.
Itse olisin kyllä jo maannu piukasti peittojen alla =)
IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE
Petra

2 kommenttia:

  1. Ihanan tuntuinen normaalista elämästä kertova blogi. Tälläisiä blogeja kaipaan lisää missä tavallisen elämän kuvia :) Ja syötävän hyvän näköinen kakku. Joten uusi lukija ilmottautuu ja toivottaa Hyvää Ystävänpäivää :)

    VastaaPoista