tiistai 20. marraskuuta 2012

Ajatukset joulussa...

Joulu valmistelut...
Ja kaikki on ihan vaiheessa, on jotenkin veto poissa tässä pimeydessä ja vesisateessa.
Yleensä mulla on jo hyvä haju siitä mitä hankin joululahjoiksi. Mutta tänä vuonna kaikki tuntuu olevan jotenkin hirmu vaikeeta. 
Ja suorastaan ahdistavaa..
Töissähän tämä ihana joulu on alkanut periaatteessa jo elokuussa kun kaikki jouluvavot saapuivat meitä ilahduttamaan. Kaikki muu joulu tavara on laitettu esiin jo lokakuun alusta.. Ja koko ajan tulee tietenkin lisää. Ja ihaninta tässä on nyt että maanantai aamuna kun tulin töihin niin joululauluthan täällä raikasi täysillä!
Että mistä sen joulu fiiliksen kaivaisi esille jouluksi!
Ja mä kun olen aina ollut oikeen henkeen ja vereen joulu fiilistelijä. Mutta näköjään liika voi todellakin olla likaa...
 
Joulu aatto olisi tarkoitus viettää kokonaan meillä.
Yleensähän olemme ollu joko mun äidin luona tai fammun luona ensin syömässä. Ja sitten illalla olemme menneet meille kotiin kahville ja jälkiruoalle. Odottelemaan pukkia ! ! !
 
Nyt on sitten mietinnässä Aatto illan menu..
Ja listojen kirjoittelu mutta kun sekään nyt ei oikein meinaa millään napata =/
 
Onneksi Oliver on tehnyt oman lahja listansa valmiiksi. Joten ei tarvitse muuta kuin karauttaa jonnekkin isommalle kylälle ja hakea tarvittavat toiveet.. Helpompaahan olisi tilata nettikaupoista mutta niistä tulee aina reilu summa maksettavaksi jo vain postikuluja...
 
Niin ja omat toiveeni olen tietenkin myös miettiny =))
 
Iittalan sarjaton mukit olis aivan ihania "vieras" mukeja.

Saman sarjan laseja

Kastehelmen tuikkuja harmaina ja kirkkaina. Aluksi en lämmennyt ollenkaan tälle kastehelmelle, mutta nyt ne tuntuu ja näyttää aivan ihanille.. Näitä on pakko saada ja niitä jälkiruoka kulhoja ja lautasia..

Elloksella oli kivat lakanat =)

Nämä olisi jouluksi aivan ihanat.

Ja tietysti toivon jotain kimaltelevaakin =)
 
Mutta niinhän se on että aina saa toivoa, vai mitä !?
No kun näistä nyt hetken haaveilen, niin ehkä sitä fiilistä saisi jostain kaivettua.
 
 
Petra


Ps.. Tää meinasi unohtua =)